torstai 27. syyskuuta 2012

Etsitään Finelin mukeja!

Usein unohdan seurata ohjelman juonen kulkua, sillä pienetkin yksityiskohdat pistävät silmään.
Kuvassa Carrien kädessä oleva emalimuki ei ole Finelin, mutta glögimukiksi kelpaisi.



Tällainen muki on hakusessa. Kuvion on Finelille suunnitellut Raija Uosikkinen1960-luvulla.

Retroa.

Arabian Tytti-kuppi,-sokerikko ja-lautaset Huuto.netistä. Kannut Löytöjen koti-kirjan sivuilta.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

The Hours

Yksi lempielokuvistani The Hours (2001) perustuu Michael Cunninghamin saman nimiseen romaaniin.
Tässä elokuvan lavastus 1950-luvun makuuhuoneesta Hollywoodissa.
Kuvassa näyttelijätär Julianne Moore.


Kirppislöydöt!

Kallion Oiva-kirppikseltä löytyi täydennystä tarjotinkokoelmaani. Oranssi kukallinen on aikaisempi löytö huuto.netistä. Hauska sattuma oli löytää samaan sarjaan kuuluvat lasinaluset.
Peltitarjottimet ovat Englannissa valmistettuja 1970-luvulla.

Sisustusideoita.







sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntaina rentoudutaan.

Aamukahvit maistuisi tässä huoneessa.
Ideal Homen sivuilta löytyi tämä hempeä kuva.



Dragonfly Inn ext 1

Majatalo Dragonfly Inn lempisarjastani Gilmoren tytöt. Tämän sateisen päivän voisinkin viettää heidän seurassaan. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Sadepäivän lämmittäjä Fidan kirpputorilta.

Fidan kirppikseltä löytyi Kahlan valmistama  pikkuinen teekannu. 
Posliinitehdas on saksalainen ja perustettu 1844.
Kahla on palkittu 60 muotoilupalkinnolla. 
Netistä löytyi mm. verkkokauppa ja monia jälleenmyyjiä.
Kannun pohjassa on leima KAHLA MADE IN GDR II/13. Veikkaan, että tämä on 60-luvulta.

Pienet koristelaatat löytyivät samalta kirppikseltä. Ne sopivat hyvin kupinalusiksi kannun seuraksi.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Maanantai-illan herkkuhetkiin.


Syyskuun koleana iltana nautitaan teetä, leipomuksia ja luetaan sisustuslehtiä.
Mukavaa alkuviikkoa kaikille!

Ylhäällä oikealla Marimekon Raanu-servettejä, kuosin suunnittelija Sanna Annukka.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Riihimäen ilvestölkit.


Fidan kirppikseltä löytyivät nämä vanhat keittiötölkit. Riihimäen Ilvestölkit kynttilämaljoina luovat tunnelmaa syksyisenä iltana. Näin ne saivat uuden käyttötarkoituksen. 
Käyttötapoja on yhtä monta kuin käyttäjääkin.